Kari Rinne – liiketoiminnan kehittäminen asiantuntemuksella

Täältä näet hieman työhistoriaani pähkinänkuoressa. Olen omaksunut liikkeenjohdon, markkinoinnin ja kansainvälistymisen opit pitkällä kaavalla. Muutin omat ideani ja keksintöni kannattavaksi liiketoiminnaksi. Syntyi huipputeknologiayritys ja kansainvälinen menestystarina, Taifun Engineering Oy. Taifun sovelsi teknologiaansa muun muassa ammattikeittiöiden, loistoristeilijöiden, teurastamoiden ja elintarviketeollisuuden biojätteiden keruuseen, ensimmäisenä maailmassa.

Taifun nousi nopeasti alansa kärkeen kansainvälisesti ja sitä kautta sain korvaamattoman arvokasta kokemusta ja ymmärrystä, jota ei saa muuten kuin käytännön kautta. Olen käynyt läpi yrittämisen ja yrityksen kaikki vaiheet toiminnan käynnistämisestä kansainvälistymiseen. Olen nähnyt huippuhetket ja aallonpohjat. Talouselämä-lehti on valinnut johtamani yrityksen kahteen kertaan kasvuyrityslistalle. Nykyään toimin vedenalaisen öljyntorjunnan liiketoiminnan kehitys- ja johtamistehtävissä, asiantuntijana sekä yritysjohdon valmentajana.

1983 Perustin oman ideani pohjalta Taifun-yhtiön
1985 Keskusimurijärjestelmän kehittäminen
1986 Alipaineteknologian kehittäminen
1994 Kansainvälistyminen ja tytäryhtiön perustaminen Hollantiin
1995 Tasavallan Sininen Pallo -keksintökilpailun kunniamaininta
1996 M/S Estonian hylyn öljytankkien tyhjennys SYKEn kanssa
2001 ja 2002 Talouselämä-lehti valitsi Taifunin kasvuyrityslistalle
2004 Myin Taifun-bisneksen, olin yrityksen toimitusjohtaja ja omistaja
2004 Karinne Oy, toimitusjohtaja
2005 Kansainvälisen teknologiayhtiön johtoryhmän jäsenyys
2008 Hallitus-, advisor board ja business mentor -työskentely, yritysjohdon valmennus
2009 Jatkoin määrätietoista vedenalaisten ympäristövahinkoteknologian, osaamisen ja liiketoiminna kehittämistä
2014 Kutsuttu asiantuntijajäseneksi Itämeren valtioiden vedenalaisten ympäristöriskien Helcon Submerged Expert Group:n toimintaan.